FlowBody –treenit ovat monimuotoisia fysiikkatreenejä pienryhmille tai joukkueille, kuten harraste- ja työporukoille. Tämä treeni sopii erityisesti jääkiekkoilijoille, jalkapalloilijoille ja moniin muihinkin lajeihin, missä itse lajiharjoitteluun on oma aikansa ja valmennuksensa, mutta oheisharjoitteluun kaivataan toisenlaista, lajia ja harjoittelijaa tukevaa treeniä.

Treenimuoto, joka koostuu kokonaisvaltaisesta kehonhallinnasta, toiminnallisesta voimaharjoittelusta sekä oman kehon painolla tehtävistä monipuolisista liikkeistä ja liikkuvuusharjoitteista. Sovitamme treeniin myös sykettä nostavaa ja joskus kovaakin mäki- tai porrastreeniä. Nämä räätälöidään aina joukkueelle ja ryhmälle sopivaksi.

Teemme liikkeet alusta asti oikein ja korjaamme mahdolliset virheet, jonka jälkeen vasta siirrymme haastavampiin liikkeisiin tai sarjoihin. Laatu korvaa määrän.

Hyödynnämme treenissä ympäristöä, mikä tarkoittaa sitä, että salilla käytämme joitakin tilassa olevia apuvälineitä. Pääsääntöisesti puolapuita, leuanvetotankoa, kuminauhoja, painopalloja ja kahvakuulaa. Nämä toimivat loistavasti oman kehonpainon lisänä tai mahdollisesti parin kanssa tehtävissä harjoitteissa. Samoja treenejä voi tehdä kotioloissa sisällä tai ulkotreeninä ja hyödyntää vaikkapa seiniä, aitoja, kiviä tai kotisohvaa. Vain mielikuvitus ja turvallisuus on rajana.

Tässä treenimuodossa luovuus on merkittävässä asemassa. Useista liikkeistä testailemme variaatioita ja haastamme kehoa kukin omien rajojen mukaan. Tämä on paitsi tehokasta kokonaisvaltaiselle kehon hallinnalle, niin myös pitää treenin mielekkäänä ja motivoivana. Kahta samanlaista treeniä tuskin tulee.

Tämän tyyppinen harjoittelu on nostanut suosiotaan vaikka kautta historian on harjoiteltu oman kehon painolla, ympäristöä hyödyntäen tai kaverin kanssa. Toimii ihan loistavasti kuntosaliharjoittelun rinnalla ja sopii minkä tahansa lajin oheisharjoitteluksi. Sekä yksilöharjoitteluun, että isoimmille ryhmille, kuten joukkueille ja yritysryhmille. Ohjaaja suunnittelee harjoittelun tason mukaan.

Toiminnallisen harjoittelun hyödyt

Toiminnallisen ja kehonpainoharjoittelun hyötyjä on hyvin monia. Aivan varmasti oman kehon toiminnallisuus lisääntyy. Liikkuvuus paranee. Opimme hallitsemaan keskikehoa ja syviä tukilihaksia isojen lisäryhmien kanssa. Lihastasapaino paranee ja kehon puolierot tasoittuvat. Voima, kestävyys, kimmoisuus, jäntevyys, joustavuus ja myös räjähtävyys lisääntyvät. Koordinaatio ja motoriikka paranee. Ylipäätään se oman mielen ja kehon parempi hallitseminen on ihan ensimmäinen askel minkä tahansa asian hallitsemiseen ja tavoitteiden saavuttamiseen. Liikunta yleensäkin lieventää stressiä ja parantaa kehon fysikaalisia toimintoja.

Fysiikkavalmennukset sopivat

  • Nuorille liikuntalajien harrastajille ja kilpaurheilijoille.
  • Kaikille perusterveille aikuisille. Suurimmaksi osaksi myös kuntoutujille. Jonkinlainen aiempi liikuntaharrastus tausta olisi hyvä olla, mutta jokainen tekee harjoitteita itseään varten ja asettaa oman tavoitteen. Ohjaaja kannustaa ja nostaa toki rimaa hieman, että saadaan jokaiselle sopivaa haastetta. Näin ollen kehitystä ja onnistumisia tapahtuu koko ajan.

Teemme liikkeitä monipuolisesti kehoa hyödyntäen. Käsien ja jalkojen päällä olemme paljon. Mikäli treeniin tulevalla on vaikkapa renteiden tai polvien kanssa haasteita, pyritään suunnittelemaan harjoittelu hänelle sopivaksi.

Rytmitajua ei juuri tarvitse. Emme tee vaikeita kuvioita musiikin tahdissa. Mutta sopii hyvin ihmisille, jotka eivät niin motivoidu treenaamaan ihan yksin. Käytännössä olemme huomanneet, että muut treenaajat vaikuttavat myös positiivisesti kehittymiseen ja ylletään yhdessä parempiin tuloksiin.

Harjoittelumme tasapainottaa kehoa oikeaan suuntaan. Kun tavoitteesi on painonhallintaan liittyvät seikat puoleen tai toiseen. Saat lihaa luiden ympärille, mutta vastaavasti ylimääräinen tarpeeton rasva saattaa häipyä. Emme juuri tuijottele peiliin, vaan ryhdymme tositoimiin. Teemme niin että tunnemme sen, mitä olemme tekemässä. Hyvällä positiivisella asenteella ja ilon kautta.

Minä Johanna valmentajana

Toimin yrittäjänä hyvinvoinnin alalla. Olen ammatiltani koulutettu hieroja, personal trainer ja valmentaja. Pidän tärkeänä, että kehittymisen kulmakivet ovat monipuolinen ravinto, fyysinen harjoittelu ja ulkoilu, lepo ja mentaalipuolen valmennus. Olen opiskellut viime aikoina myös jin joogaa ja suorittanut NLP Trainer tutkinnon. Pidän yllä ja kehitän ammattitaitoani erilaisin koulutuksin ja kurssein. Omaa harrasteurheilutaustaa löytyy lapsuusajan pikamatkojen juoksusta, nuorena kickboxingista ja matkan varrella monista eri ryhmäliikunta lajeista aina joogasta zumbaan.
Nykyään riittää hyötyliikunta, metsässä juoksentelu ja kehonpainoharjoittelun ohjaus joukkueiden lisäksi kuntotason aikuisryhmille mm. pienryhmille. Olen kyllä valmis kokeilemaan kaikkea ja käyn yleensä pari kertaa vuodessa testailemassa omaa kestävyyttä mm. Sulkavan suursouduissa ja Tough Viking –tyyppisissä kisailuissa aktiivikuntoilijan tasolla.

Pyrin olemaan innostava ja kannustava sekä auttamaan jokaista tulemaan paremmaksi ja saavuttamaan omia tavoitteitaan. Näytän kaikki liikkeet mitä haluan opettaa, mutta aina joku tekee ne paremmin, niin saatankin kysyä voiko joku näyttää esimerkin. Pyrin kuuntelemaan enemmän.

Tärkeä tehtäväni on olla myös hyvä äiti kolmelle pojalleni. Kolme tärkeintä arvoa minun maailmassani ovat hyvinvointi, onnellisuus ja tasapaino kaikessa. Olen kiitollinen perheestä, terveydestä ja energiasta ja ystävistä. Auttamisen ja yhteistyön koen tärkeänä. Käytän itse paljon vapaa-aikaani urheiluseuratoiminnassa ja nuorten parissa. Nautin saadessani tavata kaikenlaisia ihmisiä ja motivoida heitä liikkumaan. Kannustan aina periksiantamattomuuteen ja uskon, että jokaisella on mahdollisuus kehittyä, onnistua ja menestyä, olipa lähtökohta mikä tahansa.